Monesti uskotaan Suomessa siihen, ettei
vamman saaneella tai syntymästä asti olleella ole paljoakaan
mahdollisuus tehdä mitään sellaista mihin tarvittaisi kaikkia
rajoja ja käsiä. Ennakkoluulot tulevat usein muuriksi tehdä mitään
työtä ilman muurin murtamisen mahdollisuutta. Vammainen henkilö ei
useinkaan saa edes ehdottaa luovia ratkaisuja asialle, kun ehtii jo
kuuluu sana ”Ei, emme halua”. Entä jos vammainen henkilö on
muslimi tai nainen muslimimaassa?
Talven ja noroviruksen
hankaloittaessaan minun valokuvaustani haluan esitellä teille
ensimmäisenä varsinaisena blogikirjoituksena naisen, joka valokuvaa
työkseen. Hänen nimensä on Rusidah Dadawi 45-vuotias,
indonesialainen nainen. Hänen olleessaan 12-vuotias häneltä
amputoitiin molemmat kädet kyynärtaipeista jouduttuaan
onnettomuuteen.
Lukion jälkeen 1989 hän pääsi
vammaisille tarkoitettuun kuntoutuskeskukseen, joka sijaitsee Solo
kaupungissa. Siellä hän pääsi valokuvauskurssille, jossa syttyi
unelma olla ammattivalokuvaaja.
Hän sai ensimmäisen kameran
opettajaltaan vuonna 1995, jonka hän teetätti omien fyysisten
ominaisuuksien mukaiseksi. Tänä päivänä hän kiertelee ottamassa
kuvia erilaisissa tilaisuuksista ja saa pientä kuukausituloa.
Nettisivut:
Youtube
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti