Teimme Moban, ystäväni kanssa viime
elokuun lopulla valokuvausmatkan Tallinnaan vanhaan kaupunkiin ennen
hänen muuttoa Turkuun opiskelemaan täydentävää tutkintoa.
Päätimme siitä varhain keväällä, mutta pääsimme lähtemään
vasta alkusyksystä. Matka onnistui teknisesti hyvin, ellei jopa
täydellisesti. Niin, miksipä ei olisi...mutta kahden aiemman
reissujen muistot Tallinnasta kummittelivat yhä mielessäni. Siellä vieraillessani
muutaman kerran aiemmin toisen ystäväni Sannan kanssa, hotellissa
KalevaSpassa oli kloorivuoto ensimmäisellä kerralla ja toisella
vierailukerralla minulta irtosi eturengas noin vuoden vanhasta
manuaalipyörätuolista. Epäröin lähteä sähköpyörätuolilla
sinne, mutta tein päätöksen lähteä. Jos tuolista olisi hajonnut
jotain, ei edes Moba miehenä olisi jaksanut työntää tuolia
vanhasta kaupungista satamaan asti.
Saavuttuamme Ekceröinillä Tallinnan.
Sää oli aluksi pilvinen, mutta iltapäivä kohtia se muuttui
kesäisen aurinkoiseksi ja lämpimäksi. Olimme koko päivän
vanhakaupungissa, josta minä otin satoja kuvia.
Vanhan kaupungin tori.
Kaupungin
muurien ulkopuolelta löysimme Tallinnan feng shui-puiston. Se oli
hauska, jossa löytyi jopa Pinocchio eli
"puusilmä"nukke.
Tynnyripariskunta feng shui-puistossa.
Jäikö mitään käteen Tallinnasta? Sain yhden hyvän kuvan, jonka laita näyttelyyn keväällä 2013.
Kuvat 2012 Katja Sallinen (c)
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2013 kaikille.
VastaaPoista